tiistai 19. huhtikuuta 2016

Hula-matka Kölnissä 14.-17.3.2016


Hula verkoston matka Saksaan Kölniin ja Bonniin 14.-17.3.2016

Osallistujat:

Hannele Komi-Pelkonen, Kouvolan seudun ammattiopisto

Airi Leino, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto

Susanna Soininen, Koulutuskeskus Salpaus




Maanantai 14.3.2016





Varhaisella Finnairin aamulennolla matkustimme Saksaan. Dusseldorfiin saavuttaessa Finnair lentää terminaaliin C, sieltä SkyTrain lentokentän rautatieasemalle, josta junalla Kölnin päärautatieasemalle. Sky Trainiin ei tarvitse lippua, junaan Kölniin lippu maksaa  11 euroa, ja se ostetaan asemalta. Lippu pitää leimata jo aina ennen asemalaiturille menoa pienessä keltaisessa laatikossa. Junamatka lentokentältä Kölniin kestää noin 35 minuuttia. Kannattaa huomioida, että on myös hitaita paikallisjunia, joilla matka kestää 1,5 tuntia, eli junan valinnassa täytyy olla tarkkana ainakin lentokentälle palatessa.


Hotell Cristall sijaitsee linnuntietä aivan Kölnin päärautatieaseman läheisyydessä, mutta kävellen pitää hieman korttelia kiertää, eli noin 10 minuutin kävelymatkan päässä asemalta.


Aamupäivällä kello 11 yhteistyökumppani Folene Nannen-Gethmann, tapasi meidät hotellilla, ja lähdimme kävellen ja metrolla koululle.



Klo 12 - 16 tutustuminen ammatilliseen Berufskolleg Ehrenfeld Köln -oppilaitokseen.


Keittiötunneilla - Sabine Rupprath ja hyvin kansainvälinen luokka. Keskustelimme opseista ja opetuksen järjestelyistä ja juttelimme pitkään opiskelijoiden kanssa.

Lounas koulun melko pienehkössä ruokalassa, jonne ostettiin lipuke etukäteen käteisellä. Hotel Management opettaja Bende Altinay selvitti meille saksalaista Dual systeemiä ja tämän oppilaitoksen blokki/ periodi-järjestelmäänsä. Bende opiskelee Suomen kieltä ja on tulossa hankkeen tuomana Kuopioon toukokuussa.



Berufskolleg Ehrenfeld Köln


Pääsimme tutustumaan ensimmäisen lukuvuoden hotel management opiskelijoihin ja pitämään heille oppitunnin. Otimme aiheeksi matkailumaantiedon ja tarkastelimme Eurooppaa ja vertailimme Saksaa ja Suomea. Opiskelijoilla oli valitettavan huono tietämys Suomesta, mutta yritystä sentään löytyi.






Saksalaisesta dual systeemistä sen verran, että siinä opiskelija etsii ensin itselleen haluamaltaan opintoalalta yrityksen, jonka kanssa tekee koko opintoajan kattavan sopimuksen. Alueesta ja koulupiiristä riippuen käytäntö vaihtelee, mutta esim joissakin periodijärjestelmissä opiskelija on koulussa kolme jaksoa vuodessa, ja silloin kun hän on yrityksessä työjaksolla, hän on kokonaan "yrityksen omistama", eli koulu ei ole työpaikalle millään tavoin yhteydessä. Jos yrityksessä jakson aikana nousee esiin ongelmia tai kysymyksiä, niin he voivat olla yhteydessä kolmanteen osapuoleen; kaupungin tai valtion asiamieheen, mutta tämä on harvinaista. Joissakin harvoissa tapauksissa on vaihdettu "työssäoppimisyritystä" kesken opintojen.


Erittäin antoisan ja mielenkiintoisen oppilaitosvierailun jälkeen nuori fysiikan opiskelija saattoi meidät yhteistyökumppanimme Folene Nannen-Gethmann, Bezirksregierung Köln toimistoon jossa keskustelimme viikon ohjelmasta ja yhteistyömuodoista; mm. job shadowing - mahdollisuuksista. Jatkoimme yhteistyöneuvotteluita vielä illallisella italialaisessa ravintolassa, jossa tarjosimme miellyttävälle ja paljon töitä vierailumme eteen tehneelle Folenelle illallisen.




Tiistai 15.3.2016


Aamulla Kölnin päärautatieasemalta junalla noin 20 min Bergish Gadbach in kaupunkiin (n. 100000 asukasta), jossa meitä oli vastassa Christine Hartmann-Batz, Berufskolleg Bergisch Gladbach- ] oppilaitoksen kv-koordinaattori ja kokki-opettaja. Seurasimme valmistuvien kokkiopiskelijoiden ja heidän opettajansa, "Master of kitchen" Renaten työskentelyä ja keskustelimme jälleen perusteellisesti saksalaisesta opiskelujärjestelmästä ja opiskelijoiden kokemuksista työpaikoistaan ja opiskelustaan.



 


Tässä joitakin keskusteluissa esiin nousseita huomioita; Yrityksen opiskelijoille maksama palkka; Leipuriopiskelijat saavat ensimmäisenä opiskeluvuotena 440 euroa, toisena 550,- ja kolmantena 660 euroa. Kokit ansaitsevat enemmän, jo ensimmäisenä opiskeluvuotena n. 750-800 euroa/ kk.

Opiskelijoiden ei tarvitse maksaa tästä tulosta veroa, paitsi jos ovat naimisissa. Jos valmistuva kokkiopiskelija haluaa jatkaa opiskelua; Master chef opinnot; puoli vuotta 10000-30000 euroa.  High season kokeille marraskuu-joulukuu ja pääsiäinen.Opiskelijoiden voi olla vaikea lähteä ulkomaille, koska työpaikka maksaa opiskelijalle palkkaa, eikä halua maksaa poissaolevalle. Mutta joitakin tällaisia työpaikkoja kuitenkin on, silloin opiskelija järjestelee niin, että KV jakso on kolme viikkoa, josta yksi viikko on työpaikan viikko, yksi koulun, ja yksi oman loman viikko. Yleisemmin ulkomaille lähdetään toisena opiskeluvuotena.


Erittäin mielenkiintoista oli myös kuulla, että Saksassa Virassa oleva opettaja ei voi saada potkuja ja, että ikääntyvä opettaja tekee vähemmän tunteja, mutta hänen palkkansa ei vähene - melkoisen hyvältä kuulostaa työssäjaksamisen kannalta ajateltuna. Opettajainhuoneessa oli pöytäryhmiä ja jokaisella opettajalla oli oma lokerikkkonsa. Tietokoneita oli käytettävissä vain pari. Tapasimme myös ystävälliset Rehtori Bernhild Neu ja vararehtori Peter Luigs.




Seuraava vierailukohteemme oli mahdollinen tuleva TOP paikka. Matkalla poikkesimme katsomassa Schloss Bensberg***** hotellin aulaa. Olisimme menneen lounaalle Vendome ravintolaan, mutta 9 ruokalajin menu maksoi 255 euroa, joten päätimme etsiä hieman edullisemman ruokapaikan. Sekä hotelli että ravintola vaativat työntekijöiltä täydellistä Saksan kielen taitoa sekä alan kokemusta, joten ne eivät ota työssäoppijoita.


Klo 14.00-16.00 Kardinal Schulte Haus, Katolilaisen Kirkon omistama vanha luostari, täysin peruskorjattu Kokous- ja konferenssihotelli, jossa isoimmat kokoustilat 250 henkilölle. Henkilökuntaa on 77 henkilöä, joista 17 on opiskelijoita. Hotellissa on 150 huonetta ja esimerkiksi kesäisin järjestetään monia häätilaisuuksia. Työssäoppijalta vaaditaan kuulumista kristilliseen kirkkoon.






Jälleen aamulla suuntasimme Kölnin päärautatieasemalle ja hyppäsimme Junaan ja suuntasimme Bonniin. Matka kesti noin 30min. ja Bonnissa meitä oli vastassa Sabine Bartsch Robert-Wetzlar-Berufskolleg'sta. Hän esitteli meille hieman kaupunkia, ja ensimmäinen vierailukohteemme oli mahdollinen tuleva TOP-paikka Maritim hotell[8] i. Hotellissa meitä kierrätettiin perusteellisesti eri osastoilla ja huoneissa ja lopuksi oli vielä runsaasti aikaa keskusteluille neuvottelutiloissa yhteistyöhenkilö Sandra Rautenbergin kanssa.

Maritim on suuri kokous- ja kongressihotelli, ja saimme tutustua eri kokoustiloihin. Suurin kokoustila on Maritim, jonne pyöreisiin pöytiin mahtuu istumaan 1300 henkilöä. Ja jos tilaan yhdistää vielä ulkoteltan ja kalustuksena on pelkät istuimet, niin kokoukseen voi osallistua jopa yli 4000 henkilöä.





Sabine Bartsch, Airi Leino, Susanna Soininen


Maritim hotelli, Bonn




























Klo 13 tutustuminen Unescon yhteistyöoppilaitokseen Robert-Wetzlar-Berufskolleg



Klo 15.00-17.00 Kameha -Hotelli

Hotellin edustajat "Charlien enkelit" henkilöstöosastolta Verena Stäbler, front Officen päällikkö sekä  F&B päällikkö Younes Masoud keskustelivat kanssamme yhteistyömahdollisuuksista. He olivat erittäin kiinnostuneita ottamaan vastaan suomalaisia ja ylipäätään kansainvälisiä opiskelijoita. Hotellin huoneita emme kiertäneet, mutta yhteen suureen kokoustilaan ja ravintolaan ja ulkoalueisiin tutustuimme. Hotelli on tunnettu erikoisesta arkkitehtuurista ja sisustuksesta, punainen, musta ja valkoinen väri hallitsivat tiloja.





















Torstai 17.3.2016


Aamiainen ja check-out hotellista. Jos ja kun on työmatkalla, niin voi saada yöpymisestä jonkin vero-osuuden pois (4 euroa/ vrk), mutta tätä varten pitää olla työpaikalta Suomesta mukanaan todistus, jossa työnantaja todistaa asian. Ja jotta voi saada hotellin laskuttamaan työnantajaa suoraan, sitäkin varten tarvitaan leimatut ja allekirjoitetut todistukset työpaikalta.


klo 10.00 tutustuminen Kölnin Dom katedraaliin

Klo 11.00 vierailu Kölnin Matkailuinfossa

Klo 12.30-14.00 Opastettu kiertoajelu

live opastus saksaksi ja englanniksi.

Kuuntelimme oppaamme opasmaneereita.

Lounas Ravintola Funk House; 1950-luvulta


Klo 15.45 juna Köln - Dusseldorf lentokenttä.


Tarkista junan lähtöaika ja junan numero. Seuraa ilmoitustauluja, miltä raiteelta juna lähtee ja huomioi myös laiturilla olevat A B C D merkit, mihin kohtaan juna tulee. Olimme matkapäivien aikana jo hyvin ehtineet tottua hyvin toimivaan rautatieverkostoon, niinpä lähtöpäivän rautateiden ratatöiden aiheuttamat junien myöhästymiset ja poisjäännit ja massiiviset ruuhkat tulivat yllätyksenä ja olimme lentokentällä juuri ja juuri, ennen kuin check-in suljettiin.


Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen, löysimme potentiaalisia hyviä saksalaisia yhteistyökumppaneita sekä opimme tuntemaan toisiamme ja pääsimme vaihtamaan ajatuksia opetuksesta ja kansainvälisistä käytännöistä oppilaitoksissamme.